sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Viinikirvan historiaa, Osa I

Viinikirva eli Phylloxera vastatrix on lähes mikroskooppisen pieni vaaleankeltainen nivelkärsäisten lahkoon kuuluva hyönteinen. Se on aiheuttanut todennäköisesti enemmän tuhoa viinitarhoilla kuin mikään muu viiniköynnösten tuholainen tai -sairaus. 

Viinikirva eli Phylloxera vastatrix

Ranskalaiset viininviljelijät olivat juuri toipumassa 1800-luvun alkupuolella ensimmäisestä viinitarhoja kohdanneesta vitsauksesta harmaahomeesta eli oidiumista. Ensimmäiset havainnot harmaahomeesta tehtiin Kentissä 1845, josta se levisi nopeasti ympäri Eurooppaa. Pian harmaahomeen tuhojen korjaamisen jälkeen maan viininviljelijät kohtasivat toisen takaiskun, jonka nimi oli viinikirva.

Kuinka viinikirva kulkeutui Eurooppaan? 1800-luvun Viktoriaaninen varakas yläluokka oli kiinnostunut kasvitieteestä. Heidän tarpeitaan varten tuotiin Eurooppaan valtavia määriä erilaisia eläviä kasveja. Tuohon aikaan oli muodikasta rakentaa suuria puutarhoja ja kasvattaa kasvihuoneissa erilaisia eksoottisia kasveja. 

Eurooppalaiset viininviljelijät halusivat kokeilla eri Amerikkalaisten lajikkeiden sopivuutta viininviljelyyn. Tuolloin ei vielä ollut minkäänlaisia säädöksiä elävien kasvien siirtämisestä maasta toiseen. Vuosien 1858–1862 aikana Eurooppaan tulleet viiniköynnösten juurakot levisivät ympäri Ranskaa, Englantia, Irlantia, Saksaa ja Portugalia. Ranskaan laivattiin (1865) 460 tonnia erilaisia kasveja yläluokan kasvitieteellistä innostusta varten. 1875 maahan oli tuotu 50 tonnia kasveja, joista suurin osa oli amerikkalaisia viiniköynnösten juurakoita. Tuolloin ei vielä tiedetty, että samalla myös viinikirva levisi ympäri vanhaa mannerta. Kun viinikirva 1860-luvulla levisi Euroopan viinitarhoihin, oli se vähällä tuhota kaikki sen aikaiset viiniviljelmät. Viinikirvalle ei tuolloin ollut minkäänlaista suojautumiskeinoa. Menikin lähes seitsemän vuotta ennen kuin Euroopassa osattiin puolustautua viinikirvan aiheuttamia tuhoja vastaan.


Ranska ei ollut ainoa maa, joka kärsi viinikirvan aiheuttamista laajoista tuhoista. Viinikirva levisi erittäin nopeasti ympäri Eurooppalaisia viinitarhoja tehden samalla suurta tuhoa niin kuuluisilla châtaeux´lla, quintoilla, bodegoilla kuin vaatimattomilla talonpoikien omistamilla viinitarhoilla. Joidenkin arvioiden mukaan viinikirva tuhosi kaksi kolmesta kaikista Euroopan viinitarhoista. 

Viinikirvan nopea leviäminen ei ollut vain viininviljelijöiden ongelma. Eurooppalaisen viinintuotannon romahtamisella oli mittavat sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Viinikirvan leviämisen estämiseksi tarvittiin kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä eri viinintuottajamaiden välillä. Kiivain taistelu viinikirvan aiheuttamia tuhoja vastaan kesti lähes 30 vuotta. Taistelu jatkuu yhä, sillä viinikirvan uhka ei ole poistunut viininviljelijöiden keskuudesta.

 Jules-Émile Planchon
Viinikirvalla on useita tieteellisiä nimiä. Montpellierin yliopiston arvostettu farmasian ja kasvitieteen professori Jules-Émile Planchon havaitsi, että tämä pieni keltainen viiniköynnösten juurakossa asuva hyönteinen muistutti hyvin paljon tammessa asuvaa hyönteistä nimeltä Phylloxera quercus. Sen oli puolestaan löytänyt New Yorkilainen luonnonhistorioitsija ja hyönteistutkija tohtori Asa Fitch. Phylloxera quercusta oli tavattu niin amerikkalaisissa kuin englantilaisissa tammissa. Jules-Émile Planchon nimesi löytämänsä hyönteisen nimella Phylloxera vastatrix. Viinikirva tunnetaan myös nimillä Phylloxera vitifoliae (Asa. Fitch) ja Dactylasphaera vitifoliae (H. Shimer).

John Obadiah Westwood
Ensimmäiset havainnot (1863) viinikirvasta teki englantilainen Oxfordin yliopiston professori John Obadiah Westwood. Professori sai tutkittavakseen hyönteisnäytteen, joka oli löydetty Lontoon esikaupunkialueella sijaitsevan Hammersmithiläisen kylän kasvihuoneessa olevasta viiniköynnöksestä. Kasvihuoneeseen oli istutettu todennäköisesti Amerikasta tuotua viiniköynnöslajiketta, jonka mukana hyönteinen oli kulkeutunut Englantiin. 

Vuonna 1866 Ranskalaisilla viinitarhoilla havaittiin esiintyvän tautia, jonka aiheuttajaa ei osattu määritellä. Tautia esiintyi kahdella Etelä-Rhônelaisella viinitarhalla. Ensimmäisen kirjallisen raportin taudista teki paikallinen eläinlääkäri vuonna 1867. Raportissa kerrottiin St-Martin-de-Crau kylässä olevasta viinitilasta, jolle oli vuonna 1863 istutettu uusia viiniköynnöksiä. Köynnökset näyttivät sairailta (1866), eivätkä ne pystyneet tuottamaan terveitä rypäleitä. Noin viisi hehtaaria tilan tarhoista oli kuollut tähän outoon sairauteen. Uusia vastaavanlaisia raportteja tuli 1867 Languedocissa olevista kahdesta kylästä nimeltä Gard ja Vaucluse. Bordeaux kohtasi saman ongelman 1869.


Ongelman ratkaisemiseksi perustettiin erilaisia komiteoita. Niistä ensimmäinen oli nimeltä Vaucluse Agricultural Society. Komitea aloitti toimintansa kesäkuussa 1868 perehtymällä Etelä-Rhônen tilanteeseen. Yhtenä komitean jäsenenä toimi Jules-Émile Planchon. Hän työskenteli tuolloin Lontoolaisessa Kewin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. 


Kewin kuninkaallinen kasviteteen puutarha, Lontoo 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti