 |
| Viinikirva eli Phylloxera vastatrix |
Ranskalaiset viininviljelijät olivat juuri toipumassa 1800-luvun
alkupuolella ensimmäisestä viinitarhoja kohdanneesta vitsauksesta
harmaahomeesta eli oidiumista. Ensimmäiset havainnot harmaahomeesta
tehtiin Kentissä 1845, josta se levisi nopeasti ympäri Eurooppaa. Pian
harmaahomeen tuhojen korjaamisen jälkeen maan viininviljelijät kohtasivat
toisen takaiskun, jonka nimi oli viinikirva.
Kuinka viinikirva kulkeutui Eurooppaan? 1800-luvun
Viktoriaaninen varakas yläluokka oli kiinnostunut kasvitieteestä. Heidän
tarpeitaan varten tuotiin Eurooppaan valtavia määriä erilaisia eläviä kasveja.
Tuohon aikaan oli muodikasta rakentaa suuria puutarhoja ja kasvattaa
kasvihuoneissa erilaisia eksoottisia kasveja.
Eurooppalaiset viininviljelijät
halusivat kokeilla eri Amerikkalaisten lajikkeiden sopivuutta viininviljelyyn. Tuolloin
ei vielä ollut minkäänlaisia säädöksiä elävien kasvien siirtämisestä maasta
toiseen. Vuosien 1858–1862 aikana Eurooppaan
tulleet viiniköynnösten juurakot levisivät ympäri Ranskaa, Englantia, Irlantia,
Saksaa ja Portugalia. Ranskaan
laivattiin (1865) 460 tonnia erilaisia kasveja yläluokan kasvitieteellistä
innostusta varten. 1875 maahan oli tuotu 50 tonnia kasveja, joista suurin osa
oli amerikkalaisia viiniköynnösten juurakoita. Tuolloin ei vielä tiedetty, että
samalla myös viinikirva levisi ympäri vanhaa mannerta. Kun viinikirva
1860-luvulla levisi Euroopan viinitarhoihin, oli se vähällä tuhota kaikki sen
aikaiset viiniviljelmät. Viinikirvalle ei tuolloin ollut minkäänlaista
suojautumiskeinoa. Menikin lähes seitsemän vuotta ennen kuin Euroopassa
osattiin puolustautua viinikirvan aiheuttamia tuhoja vastaan.
Ranska ei ollut ainoa maa, joka kärsi viinikirvan aiheuttamista laajoista
tuhoista. Viinikirva levisi erittäin nopeasti ympäri Eurooppalaisia
viinitarhoja tehden samalla suurta tuhoa niin kuuluisilla châtaeux´lla,
quintoilla, bodegoilla kuin vaatimattomilla talonpoikien omistamilla
viinitarhoilla. Joidenkin arvioiden mukaan viinikirva tuhosi kaksi kolmesta
kaikista Euroopan viinitarhoista.
Viinikirvan nopea leviäminen ei ollut vain
viininviljelijöiden ongelma. Eurooppalaisen viinintuotannon romahtamisella oli
mittavat sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Viinikirvan leviämisen
estämiseksi tarvittiin kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä eri
viinintuottajamaiden välillä. Kiivain taistelu viinikirvan aiheuttamia tuhoja
vastaan kesti lähes 30 vuotta. Taistelu jatkuu yhä, sillä viinikirvan uhka ei
ole poistunut viininviljelijöiden keskuudesta.
 |
| Jules-Émile Planchon |
Viinikirvalla on useita tieteellisiä nimiä. Montpellierin
yliopiston arvostettu farmasian ja kasvitieteen professori Jules-Émile
Planchon havaitsi, että tämä pieni keltainen viiniköynnösten
juurakossa asuva hyönteinen muistutti hyvin paljon tammessa asuvaa hyönteistä
nimeltä Phylloxera quercus. Sen oli puolestaan löytänyt New
Yorkilainen luonnonhistorioitsija ja hyönteistutkija tohtori Asa Fitch. Phylloxera quercusta oli
tavattu niin amerikkalaisissa kuin englantilaisissa tammissa. Jules-Émile
Planchon nimesi löytämänsä hyönteisen nimella Phylloxera vastatrix. Viinikirva
tunnetaan myös nimillä Phylloxera vitifoliae (Asa.
Fitch) ja Dactylasphaera vitifoliae (H. Shimer).
 |
| John Obadiah Westwood |
Ensimmäiset havainnot (1863) viinikirvasta teki
englantilainen Oxfordin yliopiston professori John Obadiah Westwood.
Professori sai tutkittavakseen hyönteisnäytteen, joka oli löydetty Lontoon
esikaupunkialueella sijaitsevan Hammersmithiläisen kylän kasvihuoneessa
olevasta viiniköynnöksestä. Kasvihuoneeseen oli istutettu todennäköisesti Amerikasta
tuotua viiniköynnöslajiketta, jonka mukana hyönteinen oli kulkeutunut
Englantiin.
Vuonna
1866 Ranskalaisilla viinitarhoilla havaittiin esiintyvän tautia, jonka
aiheuttajaa ei osattu määritellä. Tautia esiintyi kahdella Etelä-Rhônelaisella
viinitarhalla. Ensimmäisen kirjallisen raportin taudista teki paikallinen
eläinlääkäri vuonna 1867. Raportissa kerrottiin St-Martin-de-Crau kylässä
olevasta viinitilasta, jolle oli vuonna 1863 istutettu uusia viiniköynnöksiä.
Köynnökset näyttivät sairailta (1866), eivätkä ne pystyneet tuottamaan terveitä
rypäleitä. Noin viisi hehtaaria tilan tarhoista oli kuollut tähän outoon
sairauteen. Uusia vastaavanlaisia raportteja tuli 1867 Languedocissa olevista
kahdesta kylästä nimeltä Gard ja Vaucluse. Bordeaux kohtasi saman ongelman
1869.
Ongelman
ratkaisemiseksi perustettiin erilaisia komiteoita. Niistä ensimmäinen oli
nimeltä Vaucluse Agricultural Society. Komitea aloitti
toimintansa kesäkuussa 1868 perehtymällä Etelä-Rhônen tilanteeseen. Yhtenä
komitean jäsenenä toimi Jules-Émile Planchon. Hän työskenteli
tuolloin Lontoolaisessa Kewin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä
puutarhassa.
 |
| Kewin kuninkaallinen kasviteteen puutarha, Lontoo |
Jatkuu: Viinikirvan historiaa, Osa II
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti